Kessu-Vammas vaihtui aikanaan Vammas Majoriin, joka olikin aika peto metsässä, elettiinhän metsäojituksen 'hullua' aikaa.
80-luvulla kuvioihin tuli uusi ja ihmeellinen asia, mätästys. Tätä touhua sitten riittikin vielä 90-luvulla. Vuonna -90 oli aika uudistaa kalustoa ja viimeinen Vammas sai lähteä. Pyörivä kone oli osoittanut tehokkuutensa mätästyksillä, joten ensimmäinen Case688B tuli taloon. Mätästysbuumi jatkui, piti ottaa toinenkin kone, vielä kolmaskin. Mättäitä ja laikkuja väännettiin enimmillään yli 300ha vuodessa. Pojista Kimmo aloitti kaivutyöt 80-luvulla, 9-vuotta nuorempi Kari myöskin vaahtosammuttajan kokoisena. Myös traktoriurakointi on ollut mukana 80- luvulta asti. Mukaan mahtuu monenlaisia vehkeitä; Ford5610, Ford County, IH956, Case Maxxumeja useita. Työnantajina enimmäkseen puuyhtiöt ja tiekunnat.
Toimenkuva alkoi muutua jo 1990, kun mukaan alkoi tulla yhä enemmän muitakin töitä. Silloinen Imatran Voima oli suuri työllistäjä, yleensä talvet oltiin jossain linjoilla, joskus kaukanakin. Kesät tehtiin talonpohjia, vesijohtoja ym. Vuonna 1996 yhtiö valittin Petäjävedellä vuoden yrittäjäksi.
Yhtiö on jatkanut tasaisen kasvun linjaa, vuonna 2000 oli aika vaihtaa toiminimestä ky:ksi. Rakennustoiminta senkun lisääntyi. Asiakkaitten pyynnöstä otimme myös tavaratoimitukset mukaan toimenkuvaan. Vuoden 2006 Helmikuussa oli aika ottaa seuraava askel ja yhtiö muuttui osakeyhtiöksi.
Tänä päivänä tarjoamme rakentajalle täyden maanrakennuspalvelun tarvikeineen . Erikoisosaamisena jätevesijärjestelmät, suunnittelu, myynti ja asennus. Yhtiöllämme on Suomen Koneyrittäjienliiton jätevesiosaaja-luokitus. Suurimmat työnantajat tänä päivänä ovat yksityiset rakentajat, Petäjäveden kunta, Kintauden vesiosuuskunta ja Tieliikelaitos Jämsän piiri.